Mikä ihmeen ekohyvinvointivaltio?

Oletko ennen kuullut termiä Ekohyvinvointivaltio? En ollut minäkään, mutta opinnoissani liittyen kansainväliseen kauppaan, se nousi esiin. Artikkelin, jossa termiä käsiteltiin, kirjoittajien Lähteenmäki-Uutelan et.al. [1] mukaan Ekohyvinvointivaltion talousjärjestelmän tulisi toteuttaa ihmisten perustarpeet ja edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta samalla kunnioittaen planeetan rajoja. Mikään kansakunta ei tosin tässä ole vielä onnistunut, mutta toivottavasti maanosa- ja maakohtaisten lakien, sääntelyiden, direktiivien ja asetusten avulla tähän suuntaan ollaan menossa. Artikkelissa on selkeästi esitetty, että ekohyvinvointivaltiota tavoitellessa globaalit toimitusketjut pitää liittää keskeiseksi osaksi ihmisten elintavan kestävyyden tavoitetta.

Ekohyvinvointivaltio ei kuitenkaan terminä ole vielä noussut politiikkapuheen valtavirtaan, eikä se näytä olevan osa myöskään nykyisen, Petteri Orpon hallitusohjelman Vahva ja välittävä Suomi[2] sisältöä tai tavoitteita. Lähempi tarkastelu osoittaa, että nykyinen hallitusohjelma tukeutuu täysin EU:n strategiseen kilpailukykyyn, jonka avulla se toteuttaa toimitusketjujen hajauttamista. Kestävyys mainitaan hallitusohjelmassa metsätalouden yhteydessä, joskin samalla mainitaan myös, että metsien käyttöä ei rajoiteta (em. ss. 150.) Lisäksi kestävyys mainitaan EU:n kestävän rahoituksen taksonomian edistämisessä siten, että puolustusteollisuuden rahoitus helpottuu (em. ss. 163). Suomen hallitusohjelman mukaan kullekin EU:n jäsenvaltiolle kuuluu itselleen vastuu julkisen taloutensa kestävyydestä. Vastuullisuus-termi mainitaan hallitusohjelmassa yhden kerran ja hyvinvointivaltio-termiä ei käytetä kertaakaan, saati ekohyvinvointivaltio-termiä. Ekohyvinvointivaltio-termiä ei löydy myöskään tieteen termipankista[3].

Ekohyvinvointivaltio vaikuttaa jossain määrin ainakin Suomen politiikan tasolla utopialta, jota ei edes tavoitella. Kuitenkin sekä EU että useat maat ovat asettamassa tai jo asettaneet vastuullisuussäädöksiä sekä valtion toiminnalle että yrityksille. Nämä säädökset heijastuvat väistämättä myös globaaleihin toimitusketjuihin. Kuitenkaan esimerkiksi kauppasopimuksissa ei ole yleensä erityistä mainintaa kansainvälisten toimitusketjujen vastuullisuudesta. Näyttääkin siltä, että vastuullisuus, tai vastuulliset toimitusketjut, jäävät talouden, ihmisoikeuksien ja ympäristön osalta suuryritysten ja kuluttajien huolenaiheeksi. Suuryrityksillä onkin melkoisesti valtaa vastuullisuuden toteutumisessa sekä omissa hankinnoissaan että tuotanto- tai palveluketjuissa.

Oman kokemukseni perusteella sekä tällä kurssilla tehtyjen tehtävien kautta on muodostunut ehkä hieman kyyninenkin kuva siitä, miten aidosti isot yritykset edistävät vastuullisuutta. Tutustuin tällä kurssilla muun muassa suomalaisen Marimekon[4] ja espanjalaisen Inditex-konsernin[5] vastuullisuusraportteihin sekä hankintoja ja omia tavoitteita ja toimia koskeviin asiakirjoihin erityisesti toimitusketjujen näkökulmasta. Molemmat näistä mainituista yrityksistä näyttävät hoitavan vastuullisuuden toimitusketjussaan erinomaisesti, joskin tarkastelussa ihmetytti useat samojen lauseiden monistamiset monissa eri kohdissa verkkosivuilla ja raporteissa. Keskustelin tästä opiskelijaryhmässämme ja joku kanssaopiskelija huomautti, että tämä lauseiden monistamiskäytäntö johtuu todennäköisesti siitä, että näin monistamalla lauseet nousevat helposti hakukoneissa löydettäväksi (google-optimointi). Lisäksi koska sekä EU-tasoinen että kansallinen säätely vaatii useita eri raportteja, niiden tekeminen voidaan ulkoistaa ja sisällyttää näin samat tekstit eri teemaisiin kestävän kehityksen ja vastuullisuuden raportteihin. Täten voidaan antaa tai lähettää tiettyä raporttia pyytävälle tai tarvitsevalle kokonaisuus helposti käteen helposti, eikä sisältö koskaan ole ristiriidassa toisen, hieman eriaiheisen raportin sisällön kanssa.

Tämän pohdinnan myötä pääsinkin näkemykseen, että kuluttajan vastuu tekstiili- ja muotialalla on loppupeleissä valtava, koska minkä tahansa suuryrityksen tuotantoketjun vastuullisuuden ytimeen mahdotonta päästä kiinni pelkästään julkisen tiedon perusteella. Kuluttajan tehtäväksi jääkin omien arvojensa, toivottavasti vastuullisten ja kestävän kehityksen mukaisten, noudattaminen tekstiilien ostamisessa. Ehkä EU:n vastuullisuusdirektiivi tosiaan nostaa esiin vastuullisuuden ajattelumallia, ja sitä kautta edesauttaa kuluttajien tietotason nostoa ja ohjaa käyttäytymistä. Tätä ajatusmallia jatkamalla voisikin olettaa, että tulevaisuudessa suosituiksi saattavat nousta pienehköt tekstiilialan yritykset, joiden tuotantoketju on helposti selvitettävä, avoin, läpinäkyvä ja kestävän kehityksen mukainen sekä vastuullinen. Kun kuluttaja löytää tekstiilialan yrityksen, jonka kokotaulukko on itselleen istuvin, kuosit ja materiaalit miellyttävimmät sekä tuotantoketju selkeästi jäljitettävä, voikin olla että ko. yrityksen uskollisten asiakkaiden määrä kasvaa ja pienikin yritys voi saavuttaa oman kasvupolkunsa ja löytää tien menestykseen. Sitä odotellessa.

Maarit Vuorela

[1] Lähteenmäki-Uutela, A., Bask, A. Laari S., Korhonen O. : Valtion ja yritysten roolit ekohyvinvointivaltioon kytkeytyvien toimitusketjujen sääntelyssä. Artikkeli Alue ja ympäristö 50:2. ss.50-65.

[2] https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165042/Paaministeri-Petteri-Orpon-hallituksen-ohjelma-20062023.pdf?sequence=1&isAllowed=y

[3] https://tieteentermipankki.fi/w/index.php?search=ekohyvinvointivaltio&title=Toiminnot%3AHaku&wprov=acrw1_-1

[4] https://company.marimekko.com/fi/vastuullisuus/toimintaperiaatteemme-ja-raportointi/vastuullisuuskatsaus/

[5] https://www.inditex.com/itxcomweb/en/sustainability